
Yrittäjä
Liityin Rebekkaloosiin vuonna 1991, suhteellisen nuorena yrittäjänä, jonka päivät olivat valmiiksi täynnä. Loosikokoukset kaksi kertaa kuukaudessa antoivat kiireisiin työpäiviin miellyttävän katkon ja työasiat unohtuivat hetkeksi.
Olen vuosien mittaan ottanut kaikki tehtävät vastaan joita minulle on tarjottu. Olen saanut niistä valtavasti oppia ja sisältöä elämääni. Yhdessä toisten kanssa toimiessani esimerkiksi juhlia järjestellessämme syntyi ystävyys rennossa ystävällisessä ilmapiirissä ja sain samalla valtavasti oppia ja tunsin heti läheisyyttä vanhempien kokeneitten sisarien kanssa- tunsin kuuluvani joukkoon.
Olen saanut tästä harrastuksesta enemmän kuin olen pystynyt antamaan mm. elinikäisiä ystäviä, joiden täyden arvon ymmärrän nyt vuosikymmenten jälkeen. Sisaruus on minulle elämäntapa, en voisi kuvitella elämääni ilman sitä.

Nuori sisar
”Hektisen elämän keskellä on ihana päästä pysähtymään, vaeltamaan tunnelmassa ajassa taaksepäin ja samalla oppia elämässä uutta toisten ihmisten kokemusten ja oppien kautta. Omaa aikaa, yhdessä.
Tuntea olevansa tervetullut joka ikinen kerta.
Kokouksiin osallistuminen on jotain, mistä tulen kotiin aina hyvillä mielin ja onnellisena.
Toiminta on monipuolista niin monella tapaa ja on antanut minulle avaimet myös löytämään sydänystäviä, tekemään hyvää tässä maailmassa, sekä verkostoitumaan.”

Kasvatustieteiden maisteri
Liityin rakkaan ystäväni myötä loosin. Kiinnostukseni heräsi pikku hiljaa enkä ole liittymistäni katunut.
Olen saanut paljon ystäviä ja kuten kutsumme paljon sisaria. Tämä yhteisö antaa minulle ystävyyttä, rauhaa, mielenkiintoisia keskusteluja, erilaista toimintaa, yhdessä tekemistä/ olemista ja saan kehittää itseäni.

Yrittäjä
Muutin nuorena pääkaupunkiseudulle Keski-Suomesta mieheni työn mukana.
Vuodet vierivät huomaamattaan. Sain työskennellä nuorelle minälleni mieleisissä
yrityksissä. Sitten tuli hetki kun havahduin, että olen tehnyt liian aktiivisesti töitä ja
ystävyyssuhteet uudessa kotikaupungissani olivat jääneet solmimatta. Aloin pohtia
kuumeisesti miten korjaan tilanteen.
Asioillahan on tapana järjestyä. Eräänä päivänä kotiini tuli kutsukirje Odd Fellow
Rebekkaloosi 42 Eridanin sisariltaan. Järjestö oli minulle jo jonkin verran tuttu, sillä
mieheni oli Odd Fellow miesloosin jäsen. Innostuin heti, että tässähän olisi vastaus
askarruttaneeseen aiheeseeni. Liityin R42 Eridani sisarten joukkoon ja olen viihtynyt
erittäin hyvin.
